Aholafarmin lähigranola (granola = rapea mysli) on noussut suosituksi tuotteeksi Kymenlaakson REKO-jakeluissa.
Jalon Myllyn hiutaleiden ja leseiden lisäksi sekoitan granolaan muun muassa pellavansiemeniä, makeutukseen käytän hunajaa.


Hunajan suhteen meillä on useampikin paikallinen kumppani. Vain muutaman kilometrin päässä meiltä sijaitsee Kirpun tila, jossa on toimiva oma myyntikanavansa, joten heiltä harvemmin liikenee myyntiin muualle.
Useamman vuoden olemme tehneet yhteistyötä Kotkan Hurukselassa toimivan Jaakkolan Tilan kanssa jaakkolantila.fi. Heiltä olemme tarvittaessa aina löytäneet myös ihania paikallisia pikkutuliaisia erilaisiin tilanteisiin, mm. tilan vadelmista valmistettuja suussa sulavia marmeladeja. Nykyään heidän toimintansa on entisestään monipuolistunut ja laajentunut, sillä isäntäpari Maarit ja Pekka pyörittävät Hurukselassa kauppakahvio Susikoskea susikoski.fi. Poiketkaa kahvilla, samalla saattaa tarttua mukaan muutakin herkullista ja kaunista….

Uusin yhteistyökumppanimme löytyi suunnilleen kauppareissun varrelta, eli Haminan Summasta: T:mi Koivuniemen Mehiläispesä www.mehilaispesa.net. Koivuniemen Mehiläispesän hunajaa tuotetaan maatilalla Virolahden Koivuniemessä, Porolahden pohjukassa. Hunajasato myydään suoramyyntinä ja paikallisilla markkinoilla.

Toinen uusimmista tuotteistani on siemennäkkäri. Olen ollut suorastaan hämmentynyt, miten paljon siitä on tykätty. Mutta näinhän se on, että kun ostaa paikallista tuotetta, niin tietää, ettei se ole kiertänyt ennen pöytään päätymistä ympäri maailmaa….

Tässäpä oli makeaa mahan täydeltä! Maistakaa Aholafarmin granolaa sekä siemennäkkäriä, sekä muistakaa suosia lähiruokaa!